1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Millainen oli vuosi 2011?
Kaiken kaikkiaan aika sekava. En päässyt hakemaani kouluun, alituinen stressaaminen vaivasi ja yksityiselämänikin oli jossain vaiheessa melkoisessa solmussa... Ei koko vuosi täysin kamala tietenkään ollut, sillä pääsinhän minä muunmuassa vihdoin muuttamaan omaan kotiin. Mutta jostain syystä takaraivoon jäi kuitenkin kaivelemaan sellainen tunne, että en jotenkin ollut elänyt niin paljon kuin olisin voinut.

Viimeinen ilta 2011
Mutta nyt on 2012...
...ja olo kirjaimellisesti kuin uudesti syntyneellä. Tuntuu että tänä vuonna saan vihdoin asiani kuntoon. Olen päättänyt järjestää muutamat asiat, joita olen jo kauan toivonut - se on ehkäpä nyt se uudenvuodenlupaukseni. ;) Ja katkeroidun muuten syvästi jos se kauan luvattu maailmanloppu päättääkin tulla tänä vuonna. :D

Asioita, joita haluaisin tulevalta vuodelta:
- Haluaisin käydä ulkomailla. Jossain kaupunkilomalla ehkäpä.
- Haluaisin uuden kameran! Pokkarilla kuvaaminen on välillä jotain niin kipua ja tuskaa.
- Haluaisin, että tulisi oikein pitkä ja kuuma kesä, joka yltäisi myös Lappiin.
- Haluaisin päästä kouluun.
- Haluaisin nähdä ystäviäni enemmän
- Haluaisin saada niin paljon aikaan, ettei enää tarvitsisi kertaakaan ikinä koskaan katsoa taakse ajatellen, etten elänyt tarpeeksi.
- Haluaisin sitten yhtä asiaa vielä, mutten kerro mikä se on! ^^ Koska jos saan sen aikaiseksi, se tulee yllärinä, mutta jos en saa sitä aikaiseksi, niin se tulee yllärinä joskus toiste. :D

Minkäs laisia uudenvuodenlupauksia/toivomuksia muilta löytyy?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Copyright © Only the space between us | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com