24. helmikuuta 2012

Friday Fuss

Mikä siinä on, että kun herää kauniiseen auringonpaisteeseen ja valmistautuu innolla ulkoilmailuun, niin heti menee aurinko pilveen, kun pääsee ulko-ovelle? Näin on nyt käynyt muutamaan otteeseen. No joka tapauksessa vaikka näinkin ikävästi kävi jälleen, niin aamupuuron jälkeen oli suunta keskustaan.
Kävin kuvailemassa ilmastonmuutosta vastustavia suloisia lumiukkoja kirjastolla ja sitten käväisin vilkaisemassa Sampokeskuksella järkättyä pientä muotinäytöstä, jossa esiteltiin paikan vaateliikkeiden uutuuksia. Mukana olivat mm. Vero Moda, Cubus ja Vila.
Ennen näytöksen alkua kulutin aikaa liikkeissä palloillen ja mukaan tarttui Cubusin aurinkolasit. Siellä oli myös yksi aivan ihana täydellinen paita, jota en ostanut. Ehkä hieman kalvaa nyt. Saas nähdä juoksenko tyyliin heti herättyäni huomenna Cubusiin aamutakissa ja tohveleissa hakemaan sitä paitaa. Eikä ollut edes pahanhintainen... Voi Mörkö!
Ja vielä lisää ketutusta, nimittäin tajusin vasta kotiin päästyäni, että tuon Sampparin näytöksen jälkeen oltaisiin näytetty makupaloja illalla pidettävästä Kaamos ON/OFF -näytöksestä... Ysh! Enkä kyllä jaksanut enää sinne illan tapahtumaankaan lähteä tarpomaan, niin olkoot. *madface*

Ai ja kyssäri-/toivepostaus ei selvästi ketään kiinnostanut juurikaan, joten vastauspostausta ei tule. :D Ei haittaa, juttua riittää muutenkin! Nimittäin ystäväiseni Mike saapuu huomenna illalla seurakseni tänne Rovaniemelle. Jes, odotan niin innolla! ^^

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Copyright © Only the space between us | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com