7. joulukuuta 2014

Avautuminen


  Jos et halua lukea negatiivisuuksia, niin klikkaa äkkiä pois, koska täältä tulee avautuminen. Mä olen ollut niin pohjalla tässä jonkun aikaa. Mun mielessä on vellonut kaikki negatiiviset ajatukset koulustressistä ja ikävistä ihmisistä omaan naamaan ja maailmaan yleisesti. Mulla ei ole ollut ruokahalua, mä olen vaan nukkunut ja nukkunut ja nukkunut. Ja sitten, kun olen jotakin syönyt, niin se on haettu tyyliin mäkkärin Drive Inistä. Mä en ole halunnut nähdä ihmisiä, en oikeasti. Mä olen vaan hymyillyt tyypeille, vaikka ei oikeasti ole hymyilyttänyt, yhtään. Oon vaan ajatellut, että poispoispois äkkiä. Tyytyväisimmilläni olen ollut peiton alla.

   Niin onnessani tulevaisuudesta, mutta niin raivoissani nykyisyydestä. Miten ensi viikon torstaina alkava joululomakin voi tuntua niin helvetin kaukaiselta? Kokoajan on pala kurkussa, mävihaan, mävihaan, mävihaan! Uusi suunta olisi tervetullut. Tänään lähdin ulos ensimmäistä kertaa viikkoon, sillein oikeasti, en verhoutuneena kokovartalocollareihin.

  Ulkomaailma ei sittenkään näyttänyt niin pelottavalta enää, kun olin sitä hetken saanut mulkoilla epäilevin silmin. Sain loksauteltua hujanhajan olleet palaset paikoilleen. Sellaisetkin palat löysivät paikan, joilla ei sitä ennen ole ollut ja löysin myös pari hukassa olevaa palaa. Huojentavaa. Sain nyt ainakin piiskattua sen maanisesti höpöttävän, stressaantuneen ja ilkikurisen Idan takaisin sinne pimeään luolaan, minne se kuuluu. Vielä vähän musiikkiterapiaa ja teetä, niin eiköhän tämä tästä.

•••

  //I've been so down lately. Just thinking about all the negative stuff and haven't had any appetite what so ever. But if I have eaten something it has been from  McDonald's so... yeah. That's how good things have been here. I haven't had any desire to see any people either. I've just wanted to sleep, sleep and sleep.

   I'm so happy about the future but so furious about this current life I'm having. Hate, hate, hate! I need a new direction so bad. Today I went really out for the first time this week. The outside world didn't look so bad after all. Found some missing pieces to my puzzle and at least managed to whip the manic and stressed Ida back to the cave where it belongs. Just a little music therapy and tea and this might just go away.

3 kommenttia:

Copyright © Only the space between us | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com