25. maaliskuuta 2015

Uudet tavarat, uusi alku


  Mulla on nyt sellainen kevätsiivous käynnissä, että hankkiudun kaikesta vanhasta eroon ja hankin tilalle jotakin parempaa, jotakin enemmän mua itseäni. Tänä keväänä niin mun elämäntavat ja vaatekaappi kuin tavarakokoelmakin kokevat melkoisen muutoksen. Kun muutetaan, niin haluan aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Ja haluan oikeasti vähemmän tavaraa. Myyn melkeimpä kaiken pois ja hankin tilalle sitten pienemmän määrän tavaraa, mutta sellaista jota sitten tykkäilen enemmän. Ihan kauheestihan ennen muuttoa ei voi ostella, koska ideana olisi joutua raahaamaan mahdollisimman vähän sitä tavaraa mukana... Mutta! Tänään aivan sattumalta kierrellessä löysin parit ihan pienet asiat, jotka haluan meidän tulevaan kotiin. (Ja joiden ostamisen oikeutin viemällä vanhoja pleikkapelejä liikkeeseen. ^^)

  Ensin löysin tuon aivan ihanan laatikon kirppikseltä. Oon unelmoinut just tuon tyyppisestä taikka mallisesta mun koruille (esmes tämä tai tämä). Kuvissa näyttää ehkä jotenkin pieneltä, mutta tuo on joku sellainen vajaa 30cm pituinen kuitenkin. Se on 1940-luvulta ja myyjän mukaan luultavasti jonkun venäläisen sotavangin tekemä. On ihan älyttömän nätti! Sitten eksyttiin Anttilan varaston loppuunmyyntiin ja niillä oli aivan symppiksen kauniita villamattoja alle kaheksalla eurolla... Otettiin kaksi. Kuvissa eivät ole mun mielestä yhtään niin edukseen, livenä tosi herkullisia. Jos tykkäätte tuommoisista, niin kannattaa käydä tsekkaamassa. Ja plussakortti mukaan! ;)

•••

  //Atm I'm getting rid of everything old. We are moving in spring and I want to have a fresh start. And this "spring cleaning" applies to my lifestyle, wardrobe and stuff. I want less stuff. I'm selling almost everything and getting less stuff but stuff that I like more. Ofc I can't buy too many things bc we don't want to have to move with all that stuff. :D But today, by accident, I found a few little things I wanted in our new home.

   First I found this lovely wooden box from a thrift store. It looks quite small in the pictures, but it is actually pretty big. Like 30cm long or something. I've been dreaming about something like this for my jewellery, (for example this or this.) But thrifted things are always a bit more interesting because they have their own history. This box was made in 1943 or 1945, not quite sure, and it was possibly made by a Russian prisoner of war. But then we went to check out the Anttila clearance sale and found these beautiful woolen carpets with only under 8 euros! We took two. Love, love, love those.
^^

20. maaliskuuta 2015

Ihan vaan koska me ollaan vielä täällä


  Viimeksi, kun mä olen käynyt kattomassa porokisoja olin vasta muistaakseni muuttanut tänne Rovaniemelle. Nyt, kun viimeisiä kuukausia viedään, me halutaan ottaa kaikki irti Lappi-elämästä ja kerätä muistoja kotiin vietäväksi. Eli karvalakit päähän, seisomaan lumihankeen ja kannustamaan kilpaporoja. Hanskat olisi olleet kieltämättä myös kivat, koska viima oli aika hyytävä.

  Iiro raukan jalat oli ihan umpijäässä, kun se otteli noita porokuvia sieltä maantasalta. :D Itelläkin tästä illasta jäi mieleen ja sinne kallisarvoisiin muistoihin se fiilis, kun varvas on niin jäässä, että tuntuu ku siitä olisi lyöty naula läpi haha. Auts. Mutta nyt on käyty kuumassa suihkussa ja syöty iltapuurot ja nukkumaan voi mennä taas yhtä hauskaa muistoa rikkaampana. Mitäs sitä seuraavaksi keksis?

•••

  //Last time I went to watch the reindeer races I had just moved in Rovaniemi, I think. Now, as we are living our last months here, we wanna make the most of the life in Lapland and collect memories that we can bring back home with us. So fur hats on, to the snow and to cheer the racing reindeer. Gloves would have been nice bc the wind was freezing cold.

   Poor Iiro had ice cold feet since he was taking photos of the reindeer down there on the ground. :D And I also will remember this night as a night when my toe was so frozen that it felt like it had been pierced by a nail haha. Outch. But now I've taken a long hot shower and eaten my night snack porridge and I can go to bed one funny memory richer. Wonder what we should do next.


14. maaliskuuta 2015

Minne kaikilla on niin kiire?


  Ulkona paistaa aurinko, elämä on ihanaa ja sähköpostiin tulvii uhkaviestejä, joiden mukaan pitää tehdä sitä ja tätä nyt ja heti tai muuten ei mitään koskaan ikinä. Mutta en minä siis välitä, koska teen hommat kyllä deadlineen mennessä, vaikken marssi ehkä siinä määrätyssä tahdissa. Viime päivinä onkin herännyt kysymys, että minne ja miksi kaikilla on niin järkyttävä kiire? On minullakin kiire, mutta minulla on kiire, jotta ei enää tarvitsisi olla.

  Viides päivä toukokuuta taitaa olla virallisesti meidän viimeinen koulupäivä ennen 21. päivän maturiteettia ja siinä välissä ollaan suunniteltu, että me mentäisiin käymään Norjassa Lofooteilla. Se tulee niin tarpeeseen. Me, koirat, auto, retkimuonaa ja superkauniit maisemat. Ah. Sitten saa sielu levätä. Sitä ennen mun kalenteri näyttää rehellisesti sanottuna kuolettavan hirveältä. Itkettää ihan kattoa sitä, niinkun oikeasti itkettää. Huoh. Ei tätä enää ikinä kiitos. Maailma on niin paljon enemmän. Ja jos siellä on viimeisten opintoviikkojen kanssa taistelijoita, niin tsemejä, I feel you. Käykää kuumassa suihkussa istumassa, syökää suklaata ja muistakaa olla hävittämättä itteänne. Peace.

•••

  //Sun is shining, life is wonderful and my email is full of messages that tell me to do this and that and now and immediately or else. But no I don't care bc I get everything done before the deadline, even though I'm having my own pace. I've been thinking that why people are in such a hurry? Well, I'm in a hurry to get where's no need to be.

   5th of May might be our last official scool day before the maturity test which is held on 21. and between those days we have planned to go to Norway, to the Lofoten. Oh yes, just us, the dogs, the car, food and beautiful landscapes. Then my soul gets to rest a bit. But before that my schedule looks deadly horribe. Not even kidding. It makes me cry to even look at it. No more this ever again, thanks. The world is so much more. If there are others who struggle with their last weeks of studies, good luck, I feel you. Take a hot shower, eat chocolate and remember not to lose yourselves. Peace.


8. maaliskuuta 2015

Aurinkoa meillekin


  Aamulla sain naistenpäivän kunniaksi banaani-kauralettuja ja auringon paisteen. Pidettiin oikein pitkä ja laiska aamu ja aamupalaa lopeteltiin vasta joskus yhden aikaan. Mentiin kahvilaan istuskelemaan ja suunnittelemaan tulevia reissuja ja muita tekemisiä. Se on mulle jotenkin niin älyttömän rentouttavaa, istua kahvilassa siis, ihmisten hälinässä ja aivan omissa maailmoissa. Mulla on muuten hiukset kasvaneet näköjään aika paljon. Ihan vain, kun tuota tokaa kuva kattelin. Jännittävää. Sitten mulla on kesällä sellanen true tuulitukka. ^^

•••

  //In the morning I got banana-oat pancakes and sunshine for a women's day present. We had a very lazy morning and when we had finished our breakfast it was already 1 p.m. Went to a café to hang out and plan our upcoming trips and other things. It's just so relaxing to me, sitting in a café I mean, in the middle of all the hustle and totally in my own thoughts. My hair has grown a lot I see. Just was looking at that second pic. Exciting. :)

5. maaliskuuta 2015

Bye bye bullsh*t!


  Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta sellaisia daydreamereitä? Semmoisia, joiden päivät kuluu niin nopsaan, että illalla vasta tajuaa, ettei ole tehnyt mitään muuta kuin haaveillut ja käyskennellyt ympäri asuntoa? Entä semmoisia, jotka keksivät ehkä vähän typeriä tekosyitäkin olla tekemättä jotain hyödyllistä? No minä olen juuri sellainen. Tai olen ollut.

  Tosta kuplasta heräämisestä käy kiittäminen yhtä erityistä tekosyytä, jonka päästin suustani jokusen aikaa sitten. Mä olin jo käyttänyt kaikki muut tekosyyt olla menemättä salille kuten "Oon liian väsynyt", "Huomenna", "En kerkeä" ja "Ei mulla ole edes kunnon kamppeita sinne". Sitten, kun mitään näistä en voinut enää käyttää, niin sanoin "Mua pelottaa mennä sinne, kun en tiedä, että miten mun pitää toimia, kun menen ovesta sisään."....... Mitä? Eikä pelota, älä puhu p*skaa. Ja älä ole tyhmä. Kysy tiskiltä, että miten mä toimin, kun mulla on tämmönen kortti ja blaablaa. Tyhmä.

  Tämän jälkeen jätin nysväilyt ja itsensä huijaamiset menneeseen nysvä-elämäntyyliin ja aloin vain tekemään. Nyt olen aikatauluttanut kaiken aikataulutettavan mun elämässä liikunnasta ja koulujutuista videoihin ja tähän blogiin. Ihan vaan, ettei taas tule sellaista "hups, viikko meni. En tainnut tehdä mitään." Mun luonne selvästi tarvitsee tätä haha. :D Nyt saan joka päivä tehtyä jotakin ja siitä tulee itsellekin niin paljon parempi mieli. Ei enää "turhia" päiviä. :)

  Kaiken tämän lisäksi otin myös fiksumman otteen mun syömisten kanssa. Marssin kauppaan ajatuksella "kaikkea terveellistä" ja sitä sieltä tulikin. Salmiakkipussi ja croissantit jäivät nyt sinne hyllyyn. Jos haluutte kuulla enemmän näistä ruokajutuista, niin editoin just paraikaa videota tähän liittyen. Pitäkää silmällä. ;) Mutta nyt tämä on ihan hävyttömän pitkä teksti jo, joten seuraavaan kertaan! ^^

•••

  //Are there any daydreamers out there? That kind of ones who dream the whole day through and don't get anything done? What about those who make up silly excuses not to do anything useful? Well, I am just like that. Or was. Now I'm out of that bubble.

   I can thank this one special excuse I made one day. I had made up various reasons why I couldn't go to the gym, for example "I'm too tired", "Tomorrow", "I don't have time" and "I have no proper gear". After I couldn't use any of these excuses I said "I'm too afraid to go there bc I don't know what to do when I step inside."..... What? No you are not, that's bullsh*t. And don't be stupid. Just ask from the guy behind the counter what you need to do when you have this card and blabla. Stupid.

   After this I left the bullsh*t lifestyle behind and started actually doing things. Now I have scheduled everything I can from exercise and school things to videos and this blog. Just so there won't be those "whoops, another week is over and didn't do anything." My nature clearly needs this haha. :D But now I get things done everyday and it feels awesome. :) And on top of all this I cured my diet and if you wanna know more about those things stay tuned for a new video I'm editing atm. ;) But this is already horribly long text so bye! ^^



3. maaliskuuta 2015

And here we are again!


  Moikka! Ihanaa olla taas takasin! Mulla alkoi nyt vapaaviikko, tai no itseopiskeluviikko, eli sopivasti aikaa tehdä comebackki. Mulla on ollu itseasiassa kauheen ikävä tätä blogia, mutta nyt voi taas hyvällä omallatunnolla tänne kirjoitella, vaikka onkin vielä hävyttömästi hommaa. Mä olen periaatteessa elänyt sisätiloissa tämän ajan. Käytiin me ystävänpäivänä brunssilla ja kattelemassa taidetta Korundissa, mutta muuten aika on mennyt aikalailla vaan opiskeluun ja sairasteluun.

  //Hi! It is so lovely to be back! I'm having a week off atm, or a week of independent studying, so it's a perfect time to make a comeback. I've seriously missed this blog so much but now I can write to you without a constant need to worry about school stuff. Although I do still have a lot to do, obviously. I've been living indoors basicly the whole time. We did have a valentine's day brunch and we went to see art at Korundi, but I have been studying a lot.


  Toinen kerta, kun astuin kämpästä ulos oli Arctic Fashion Show. Mut houkuteltiin jotenkin sinne malliksi, sinne kaikkien pitkien tyttöjen sekaan. :D Tapahtuma on siis Lapin yliopiston järjestämä muotinäytös Arctic Design Weekille, missä on näytillä mm. meidän opiskelijoiden töitä. Itse olin mallina Riikka Kälkäjälle. Oli kyllä oikeasti tosi hauskaa. Mua oli vaan stressannut sen verran paljon, että kun näytös oli ohi, niin stressi purkautui ja tulin heti kipeäksi haha.

  Mutta en nyt paapata enempää, koska laitan taas pian teille muitakin juttuja. Mutta tosiaan, kiva olla takasin ja nähään taas ihan kohta! :3

  //Another time I did step out of our apartment was bc of the Arctic Fashion Show. I was modeling there for Riikka Kälkäjä, yass with all those tall pretty girls. :D We had a lot of fun, but I had been so stressed out that as soon as the show was over I got sick haha. But I'm already feeling awesome and it's awesome to be back and see you guys very soon, bye!

Copyright © Only the space between us | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com