6. maaliskuuta 2016

WHAT'S GOING ON IN MY LIFE?


  This week started with a breath of relief and enthusiasm. I got a new job! Nothing big, but it's something. So I spent half of the week learning new things which was exhausting, mostly mentally. All the tense focusing on new things takes a lot of my energy. :D But although this new job messed up my plans big time I'm so glad it did. I've been waiting for something to come up for a while now. :)

  So much happened this week! Like a new job isn't enough haha. We got a new car (Iiro had crashed our old one over a week ago), I got my order from Miss Selfridge, the spring issue of my favourite magazine arrived to the store near us (finally!), had an ex tempore coffee moment in a new café with people I'd just met...

  //Tämä viikko alkoi sellaisella helpottuneella ja samalla innostuneella huokaisulla. Sain uuden duunin! Ei se mitään isoa ole, mutta jotain kuitenkin. Puolet viikosta vietinkin uusia asioita opetellessa ja pohtiessa mikä onkin ollut melkoisen uuvuttavaa, sillein henkisesti. Kaikki se ajattelu ja tiukka keskittyminen verottaa paljon! :D Mutta vaikka tämä työpaikan saaminen muuttikin vähän mun tämän viikon suunnitelmia, niin hyvä vaan. Sitä ollaankin jo jonkin aikaa odotettu, että löytyisi joku paikka. :)

   Ihan hirveästi on tapahtunut tällä viikolla! Ihan kuin uusi työ ei olisi tarpeeksi haha. Meille tuli uusi auto (Iiro oli kolaroinut vanhan about viikko sitten), sain paketin Miss Selfridgeltä, kauan odotettu favoritti lehden kevätnumero ilmestyi vihdoin lähikaupan hyllyyn, vietin ex tempore kahvihetkeä vasta tapaamieni ihmisten kanssa...



  ...Celebrated a birthday, met more new people, got new friends... Wow. This was a good week. :) Now I'm spending my Sunday rescheduling and organizing things plus taking it easy. A moment of Lego The Hobbit would be nice too. ;)

  To go a bit deeper than past week's happenings, I have a greater than great announcement to make. You know that I've had my ups and downs lately, I'm pretty sure I've opened up to you at least a few times. It all culminated in my uni years, as you might know. I've been slowly recovering from everything, sometimes it's been better and the next minute not so good.

 //...Juhlittiin synttäreitä, tapasin vähän lisää uusei tyyppei, sain uusia kavereita... Ihan huippu viikko. :) Tämän sunnuntain vietän sitten aikataulutellessa ja järkkäillessä kaikkea uudelleen plus ihan vaan rentoillessa. Hetki Lego The Hobittia ei olisi myöskään yhtään pahitteeksi. ;)

   Jos nyt mennään vähän deepimmälle, kuin menneen viikon tapahtumiin, niin mulla on aikas mukava ilmoitusluontoinen asia. Te varmaan tiedätte, että mulla on ollut viime vuosina vähän ups and downs. Olen tainnut teille ainakin muutamaan otteeseen niistä asioista avautua. Se kaikkihan kulminoitui viimeisiin vuosiin yliopistolla, niin kuin ehkä tiedättekin. Olen tässä pikkuhiljaa palautunut kaikesta, jotkut päivät ovat olleet parempia kuin toiset.



  Now I can honestly say that I feel... happy. I've said it before, like when we moved here, but it hasn't felt 100% true. I felt happy, yes, but wasn't really ready. This long it took to truly feel my breath go, not only to my throat, but all the way to my lungs. And this long it took to get a clear mind and an understanding of how I'm supposed to live my life. After six or so years I'm present. I used to think I was forever going to be molded by the things I've been through and unable to heal. Unable to go back.

  All those long nightly talks, all the analyzing... it helped after all! :) So, to all those who are feeling the same way I did, nervous, scared and distressed, don't just accept it. Find your way through it, keep processing it till you find yourself happy again. ♥

 //Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa tuntevani oloni onnelliseksi. Mä olen sen sanonut aijemminkin, esim. kun muutettiin tänne, mutta ei se koskaan ole ihan täysin sata prosenttisesti aidolta tuntunut. Oli kyllä onnellinen olo, mutta en kuitenkaan ollut ihan vielä valmis. Näin kauan se kesti! Näin kauan se kesti, että pintahengitys muuttui syvään hengittämiseksi. Näin kauan se kesti, että pää selkeni ja ymmärsin, miten oikeasti haluan mun elämäni elää. About kuuden vuoden jälkeen olen vihdoin läsnä. Jotenkin aina luulin, että se olisi ihan mahdotonta enää päästä siihen, mitä joskus oli. Jotenkin ajattelin, että kaikki on muovannut mua niin paljon, etten vaan voi enää olla muuta.

   Kaikki ne pitkät öiset keskustelut ja paasaukset, kaikki se analysointi... niistä oli sittenkin apua! :) Sen mä sanon, että jos sulla on ahdistunut ja epävarma olo, niin älä vaan hyväksy sitä. Siitä pääsee pois! Tunteja ja taas tunteja analysointia se vaatii, mutta u can do it. ♥


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Copyright © Only the space between us | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com